”Vielä kerran tanssitaan,
yö kun saapuu soittamaan
tuulillaan
– se on Valse triste.

Meillä on vain etäisyys,
luopumisen ylevyys
– etäisyys,
lopun alkupiste.”

Juho Rintarunsala ottaa Kadotetun taivas -runoteoksellaan etäisyyttä vuonna 2024 julkaistuun Ketä sinä katsot? -esikoiskokoelmaansa niin tyylin kuin muodonkin osalta. Vastavetona kirjoittajansa aiemmalle vapaamittaiselle lyriikalle, nämä runot kumartavat rakenteessaan viime vuosisadan mestareita – mitallisen ja soinnillisen ilmaisun taitajia, kuten Saima Harmajaa, Uuno Kailasta sekä Kaarlo Sarkiaa. Vivahteet symbolismista, melankoliasta ja makaaberista romantiikasta sekoittuvat nykypäivän kuvastoon puskeutuessaan pintaan toisinaan kolkon leikillisesti, joskus taas tummaa kauneutta kuultaen.

Ikiaikaiset kysymykset, eksistenssin oikut, tunneyhteydet, minuus sekä absurdit tuokiokuvat muodostavat kokoelman eebenpuisen rungon, mustan huumorin ja raadollisen ironian koetellessa perustuksia järistyksillään. Omina väreinään riveiltä hehkuvat rakennusaineena välttämätön rakkaus, ihmisen pienuus ja elämän omituisuus seuraajansa edessä. Jos polkumme paljastuu aikanaan pimeyteen viettäväksi ja loppu on kertakaikkinen, tämä mitä elämme lienee kadotetun taivas.

”Olemme illasta onnelliset,
onnelliset toisistamme.
Tämä on hetki ennen lunta,
tienoo kumpuileva, portiton piha,
yksinäisten sielujen yhteinen sointi.”

Juho Rintarunsala on teuvalainen, keski-ikään selviytynyt työmies, sanoittaja ja Baikal-herrasmiesorkesterissa rumpaloiva perheenisä. Ensimmäisessä runokokoelmassaan hän johdattaa lukijan väkeville lammille, joita ei kuivin jaloin ylitetä vaikka huulilla maistuisikin mesi.

Ihmisyyden ongelmat, kuten myös ylinen sekä alinen pyrkivät pintaan kirjan eksentrisissä suhteissa, perhepiireissä ja kohtaloissa. Häiriten, huvittaen, kourien ja koskettaen.
Absurdius ja musta huumori ovat läsnä, mutta myös luonto, hauras kauneus sekä kivulias rakkaus kuultavat riveiltä.

Kun kuljet näillä sivuilla runomaailmojen korkeuserot kokien, ketä sinä katsot?